Kaksisilmäiset rullafilmikamerat

Kaksisilmäinen rullafilmikamera liittyy oleellisesti sen luoneen valmistajan, Franke & Heidecke-tehtaan, historiaan. Idea, jossa kamerassa on kaksi vierekkäin olevaa objektiivia, joista toinen on kuvausta ja toinen tarkennusta ja sommittelua varten, oli keksitty jo 1800-luvun lopulla. Esimerkiksi Krügener-tehdas Dresdenissä oli valmistanut jo v. 1890 Simplex-Magazin -kameran, jossa oli kaksi objektiivia päällekkäin.

Rolleiflexissä uutta oli kokonaisidea: päällekkäisinä toisiaan lähellä olevat objektiivit pienensivät parallaksiriskiä ja käyttämällä 6x6 cm kuvakokoa rullafilmille kamerasta voitiin tehdä pieni ja nopeakäyttöinen. Kamera esiteltiin tammikuussa 1929. Uusi kameramalli huomattiin heti ja esim. suomalainen Valokuvaus-lehti kertoi siitä jo helmikuun numerossa. Etsinobjektiivi pysyi kirkkaana koko ajan ja kuvaaja saattoi katsella kohdetta kuvaamisen aikana. Kilpailijoiden peilikameroissa etsin pimeni laukaistaessa ja peili laskeutui alas vasta uudelleen viritettäessä. Kaksisilmäinen peilikamera löi itsensä välittömästi läpi ja Rollei sai kilpailijoita jo 1930-luvun alussa. Tätä kameratyyppiä valmistettiin 1990-luvulle saakka, mutta sen suurin suosio alkoi hiipua 1960-luvulla. Painopiste siirtyi 35 mm:n peilikameroihin, myös ammattikäytössä.

Toisen maailmansodan jälkeen kaksisilmäiset käytännössä hallitsivat kaikessa kuvauksessa, ainoastaan studiokäytössä olivat suurten kuvakokojen palkkikamerat enemmistönä. Käytännössä saattoi valokuvaaja perustaa valokuvaamon hankkimalla itselleen kaksisilmäisen rullafilmikameran, esimerkiksi Rolleiflexin, ja muutaman lampun valoiksi. Näin oman studionsa aloitti esimerkiksi Matti A. Pitkänen. Suomessa kiisteltiin 1950- ja 1960-luvuilla eri kuvakokojen paremmuuksista ja heikkouksista. Kameralehti julkaisi useita 35 mm:n ja 6x6 cm:n kokoja vertailevia artikkeleita ja kuvaajat kertoivat kokemuksistaan ja puolustelivat omia koko- ja kameravalintojaan. Kaksisilmäisillä kuvattiin niin muoto-, passi-, esine-, teollisuus- kuin vedenalaiskuvatkin. Sellaista pidettiin jokaisen kuvaajan yleiskamerana, jolla saattoi käydä käsiksi tehtävään kuin tehtävään. Toisen maailmansodan jälkeen kameraa alettiin myös kutsua TLR -kameraksi, englanninkielisen Twin Lens Reflex mukaan.

Rollei = Franke & Heidecke

Rollei oli tuotemerkki, tehtaan oikea nimi oli Franke & Heidecke. Eri hakuteoksista Rolleit löytää yleensä F-kirjaimesta. Rollei valmisti kahta päätyyppiä kaksisilmäisiä 6x6 cm:n kameroita: Rolleiflex oli aikansa parhaalla objektiivilla, Tessarilla, varustettu monipuolinen laite. Rolleicord oli halvempi, kolmilinssisellä Triotarilla ja halvemmalla sulkimella varustettu harrastajille tarkoitettu kamera. Rolleiflexejä ja -cordeja valmistettiin vuosien aikana kymmeniä eri malleja, joista tässä esittelen päätyypit.

Rolleiflexin 1930-luvun mallit
Ensimmäisissä Rolleiflex-kameroissa filmi siirrettiin kameran oikeassa kyljessä olevaa nuppia kiertämällä ja suljin sekä viritettiin että laukaistiin sen kehällä olevista vivuista. Seuraava uudistus oli tärkeä, kameran oikeaan kylkeen ilmestyi viritysvipu, jolla filmi siirrettiin vipua kiertämällä, ennen seuraavaa kiertoa painettiin nuppia, joka vapautti filminsiirron. Suljin viritettiin ja laukaistiin vielä sen omista vivuista. Näitä Standard Rolleiflexejä tehtiin kolmea alamallia vuoteen 1938 saakka.

Rolleiflex Automat
Seuraava uudistus oli Rolleiflex Automat vuonna 1937. Siinä oli ensimmäistä kertaa automaattinen filminlataus. Filmi pujotettiin latausvaiheessa metallisen telan ali, asennettiin suojapaperin alkukieli keräyspuolalle ja kansi suljettiin. Kiertämällä viritysvipua filmi siirtyi ja pysähtyi ensimmäiseen kuvaruutuun. Tärkeintä kuitenkin oli, että samalla virittyi myös suljin ja laskuri toimi. Esittelyaikana tällainen oli uusia uria aukovaa tekniikkaa joka nosti kameran käyttökelpoisuutta kilpailijoihin verrattuna. Aukko ja aika säädettiin kahdesta pyörästä objektiivien välissä ja niiden arvot näkyivät etsinobjektiivin yläpuolella olevista ikkunoista. Tämä perusmalli on säilynyt eri muunnoksina aina tähän vuoteen saakka, tuotanto jatkuu tilaustoimituksina. Erilaisia Automat-malleja on tehty kaiken kaikkiaan ainakin 21.

1950-luvun mallit
Tärkeimpinä eroina vanhoihin malleihin ovat kameroihin tulleet salamatäsmäykset, sulkimen EVS-toiminnot ja kuvausobjektiivien päällystäminen. EVS-toiminto tarkoittaa sulkimiin tulleita lisätoimintoja; aukko ja aika lukittiin toisiinsa ns. valoarvojärjestelmän mukaisesti. Kameroihin lisättiin myöhemmin 1950-luvulla valotusmittari, nimikyltin alla oleva kaaren muotoinen seleenikenno. Etsin ja tähyslasi tehtiin vaihdettaviksi ja lopuksi lisättiin vielä 220-rullan käyttömahdollisuus. Sekä Rolleiflex että Rolleicord valmistettiin loppuun saakka tinkimättömällä laadulla. Se koitui sitten myös tehtaan kohtaloksi: kameroista tuli niin kalliita, että myynti pysähtyi.

Rolleiflex 3,5 -sarja
Ulkonaisesti nämä Rolleiflex 3,5 -kamerat olivat aivan saman näköisiä muiden kanssa, ainoina eroina objektiivin nimi ja oma suodinkoko: R II. 3,5-kamerasarjassa oli Rolleita varten lasketut viisilinssiset f:3,5/75 mm:n objektiivit. Viidellä linssillä kyettiin korjaamaan useimmat objektiivivirheet ja parantamaan kuvanlaatua. Näitä tehtiin kaiken kaikkiaan ainakin 17 mallia, joissa käytettiin kahden valmistajan objektiiveja: Zeiss Planar tai Schneider Xenotar.

Rolleiflex 2,8 -sarja
Rollein perusrunkoa käytettiin 1950 myyntiin tulleessa Rolleiflex 2,8 -sarjassa. Niissä kuvausobjektiivi oli f:2,8/80 mm, ja mallivaihtelut olivat periaatteessa samat kuin Automat-sarjassa. Erilaisia 2,8-malleja tehtiin ainakin 14. Molemmat mallisarjat 2,8 ja 3,5 ovat aikansa ja ehkä jopa kaikkien aikojen parhaiten valmistetut kamerat. Niiden hienomekaaninen laatu tuntuu käteen ja kestää. Moni harrastaja hankkii jonkun niistä itselleen kuvausta varten, Rolleiflex on edelleen nopeakäyttöinen ja kuvalaadultaan lyömätön laite. Rolleilla saa käsivaralta aina terävämpiä kuvia kuin 6x6 peilikameroilla. Laukaisuhetkellä ainoastaan sulkimen lamellit liikkuvat, mitään painavia ja paukkuvia peilikoneistoja ei ole.

Rolleiflex T
Myös muutamia halvempia Rolleiflexejä tehtiin, kun kilpailu japanilaisten kanssa kävi kovaksi. Markkinoille tuli Rolleiflex T, jossa ei ole automaattista filminlatausta eikä pyöriä aukon ja ajan säätämiseksi. Säädöt tehtiin sulkimen vivuista, myös joitakin muita toimintoja oli karsittu. Rolleiflex T:tä on kolme mallia, mustana ja harmaana. Objektiivina oli 3,5-sarjan objektiiveja halvempi 3,5/75 mm:n Tessar. T-malleissa saattoi myös muuttaa kuvakokoa: lisävälineillä voi kuvata 6x4,5 cm:n kuvia rullafilmille ja käyttää kinofilmikasetteja kuvaamaan 24x36 mm:n ruutuja.

Erikoismallit Wide ja Tele
Erikoismallit olivat Rollei Wide ja Tele. Rollein pahin kilpailija Hasselblad oli järjestelmäkamera, johon sai Zeissin vaihto-objektiiveja. Rollei koetti pärjätä kilpailussa tuottamalla ensin 135 mm:n lyhyellä teleobjektiivilla varustetun Rolleiflex Tele -mallin ja sitten 55 mm:n laajakulmalla varustetun Rolleiflex Wide -mallin. Kumpikaan ei ollut varsinainen myyntimenestys ja ne jäivät varsin harvinaisiksi.

Rolleicord-sarja
tuli markkinoille 1933 ja niitä valmistettiin 18 mallia vuoteen 1975 saakka. Ensimmäinen malli päällystetty oli art-deco -tyylisellä nikkelikuvioinnilla. Tyyliin oli syynsä, pellin maalaaminen oli halvempaa kuin sen päällystäminen nahalla. Seuraavat mallit olivat jo kuitenkin nahkapäällysteisiä. Rolleicordien tuotannossa oli tingitty ominaisuuksista, mutta ei laadusta. Rolleicordeissa tapahtui sama muutossarja kuin tehtaan muussakin tuotannossa. Sulkimesta tuli monipuolisempi, ajat ulottuivat lopussa aina 1/500 sekuntiin saakka ja etsimenkin voi vaihtaa. Viimeisissä malleissa saattoi lisäksi kuvata kolmea kuvakokoa maskeja ja laskuria vaihtamalla. Pysyvinä eroina Rolleiflexiin oli sulkimen virittäminen ja laukaiseminen sen omista vivuista, filminsiirron tapahtuminen nuppia kiertämällä ja filmin latausautomatiikan puuttuminen. Rolleicord oli kuitenkin suosittu, Rolleiflexiä halvempi hinta sai monen laatukameraa haluavan ostamaan sellaisen itselleen. Rolleicordista tuli myös aikansa jäljitellyin kamera, toisen maailmansodan jälkeen markkinoille tulleet kaksisilmäiset olivat varsin uskollisia Rolleicord-kopioita.

Rolleiflex Baby
Erityinen sarja oli 127-filmirullaa käyttänyt, 4x4 cm:n kuvia ottanut Rolleiflex Baby. Niitä valmistettiin vuodesta 1931 vuoteen 1968 saakka yhdeksää eri mallia. Filminsiirto viritysvipua kiertämällä esiintyi ensimmäistä kertaa juuri 4x4 Rolleissa. Näitä pieniä kaunottaria näkee varsin harvoin ja ne ovat keräilyllisesti hauskoja.

Rollei-kameroiden keräilystä

Suomeen on tuotu runsaasti Rollein kaksisilmäisiä kameroita ja siksi niiden keräilyhintojen määrittäminen on varsin helppoa. Ensimmäisiä, nuppiviritteisiä kameroita tuotiin jonkin verran. Ne ovat usein vain varsin kuluneita, Rolleit olivat useimmiten rankassa ammattikäytössä, jossa ei kameraa säästetty. Siksi niissä on usein kuluneet maalit ja lommoilla olevat kulmat. Tällaisesta kamerasta joutuu maksamaan satakunta euroa tai enemmän. Näissä malleissa kunto ratkaisee hinnoittelua erityisen paljon.

Kampimallit, Standardit, ovat jo varsin yleisiä ja nekin ovat olleet kovassa käytössä. Moniin sotaa edeltäneisiin malleihin asennettiin sodan jälkeen jos jonkinlaisia töpseleitä salaman synkronoinniksi, tällainen muunnostyö alentaa kameran keräilyarvoa. Mutta osa salamapistokkeista asennettiin tehtaalla siististi jälkikäteen, joten on vain koetettava arvioida onko työ tehdastekoista vai jossain pajassa tehty. Sotaa edeltäneistä, siisteistä mutta käytetyistä Standardeista ja Automateista kerääjä maksaa jotain 200 euron molemmin puolin, kunnosta ja mallista riippuen. Yhtä halpoja ovat sodan jälkeiset Automat -mallit. Niitä tuotiin Suomeen niin paljon kuin saatiin ja kaikki pääsivät kovaan käyttöön. Tällaisen kameran saa yleensä alle 200 euron hinnalla, ellei se ole erittäin hienokuntoinen, jolloin se maksaakin paljon enemmän.

Sodanjälkeisten Rolleitten hinnoista

Sodan jälkeen tehdyt Rolleiflexit maksavat 3,5 Tessarilla varustetuttuna saman verran kuin vanhemmat mallit, mutta omat sarjansa, 3,5 tai 2,8 Planar- tai Xenotar-malliset, ovat Tessar-malleja kalliimpia. 3,5 -sarja oli laadukkaampi mutta kalliimpi vaihtoehto muihin malleihin verrattuna. Hintaa nostaa käyttökelpoisuus, moni harrastaja hankkii tällaisen f:3,5 laatuobjektiivikameran kuvausta varten. Käyttökameroiden hinnat liikkuvat 300 eurosta ylöspäin. Mitä uudempi ja parempikuntoisempi kamera, sen kalliimpi. Rollei käytti pääasiassa kahden valmistajan, Schneiderin ja Zeissin, objektiiveja. Kuvauskäytössä niillä ei ole eroja, mutta jostain syystä Zeiss-objektiivit ovat hieman Schneiderin linssejä halutumpia.

F:2,8 valovoimaisten Rolleiflexien hinta on jonkin verran korkeampi kuin f:3,5 -sarjan laitteiden, vaikka ne ovat teknisesti samanlaisia. Kuvauskäyttöön tunnutaan haluavan puoli aukkoa enemmän valovoimaa. F:2,8 -kameroita tehtiin keräilyä varten erityisversioina 1990-luvulle saakka, ja ne ovat erittäin kalliita. Suomessa niitä on näkynyt muutama kappale maahantuojan vitriinissä. Nyt valmistettavia malleja toimitetaan tilauksesta, varastoa maahantuoja ei pidä.

Erityismallit, Tele ja Wide, ovat hinnoiltaan sitten ihan omassa sarjassaan. Tele, jota tehtiin seitsemisen tuhatta kappaletta, maksaa tuhannen euron paikkeilla. Wide, jota tehtiin alle neljä tuhatta kappaletta, saattaa maksaa 3000 euron molemmin puolin. Ja kyllä näitä molempia harvinaisuuksia on tuotu Suomeen, Telejä muutama kymmenen ja varmaan kymmenkunta Wideäkin.

Rolleicordeista kerätään erityisesti sen ensimmäistä kirkaspeltistä art deco -mallia. Sen maalaus vain tahtoo nykyään olla kulunut ja siksi hyvässä kunnossa olevasta joutuu maksamaan jopa 200 euroa. Seuraavat, nahalla päällystetyt mallit, maksavat vain noin puolet siitä. Sodan jälkeisistä Rolleicordeista kerääjä joutuu Suomessa maksamaan, kunnosta riippuen, 100 euron molemmin puolin. Vain viimeiset, uudemmat ja edelleen kuvauskelpoiset mallit Va ja Vb maksavat hieman enemmän.

Rolleiflexit on helppo tunnistaa, kaikissa kameroissa on nimi selvästi esillä. Tarkka tyypittäminen on hieman hankalampaa, useimmiten kameran sarjanumero on Rolleiflex-kyltissä. Jos se puuttuu, kameraa saattaa olla muunneltu: 1960-luvulla myytiin vanhoihin malleihin kuiluetsimen muunnossarjaa. Uuden etsimen mukana kameraan tuli tähyslasin vaihtomahdollisuus ja kameraa, sen etsinobjektiivia, voitiin käyttää myös erityisen projektorin objektiivina. Tällainen muuttaminen saattoi aikanaan olla kätevääkin, mutta jälkikäteen katsottuna keräilyarvo on mielestäni samalla melkoisesti kadonnut. Rolleiflexistä ja sen tyyppinumeroista on runsaasti tietoa tarjolla kirjoissa ja Internetissä.

Muita kaksisilmäisten valmistajia

Rollei sai kilpailijoita varsin pian esittelynsä jälkeen ja Suomeen tuotiin niistä monia. Tunnetuimmat ovat ennen ja jälkeen II maailmansodan jälkeen tehdyt Zeiss Ikonin Ikoflexit sekä Voigtländerin Brillant ja Superb. Varsin harvinaisiksi jäivät Weltan tekemät kokoon taittuvat Perfekta ja Superfekta. Sen sijaan saman tehtaan Reflecta on yleisempi, sen valmistus jatkui sodan jälkeenkin. Vielä harvinaisemmaksi jäi Bentzin-tehtaan Primarette, joka oli kaksisilmäinen, muttei peilikamera. Tällaisten harvinaisuuksien keräilyhinta on ihan se, minkä myyjä ja ostaja keskenään sopivat. Saksasta tuotiin myös Foth -kameraa, jossa oli kankainen verhosuljin. Se on jäänyt harvinaisuudeksi, olen nähnyt yhden kappaleen Turun maakuntamuseon kamerakokoelmassa. Muutama muukin on kameran ostanut, tuttu kerääjä oli nähnyt vuosien aikana kolme.

Zeiss Ikon

Ikoflex -sarja
Ikoflexejä tehtiin toistakymmentä perusmallia ja niissä oli vielä objektiivivaihtoehtoja. Ikoflexien, vaikka olivatkin Zeiss-tuotteita, laatu ja toimintavarmuus ei ollut jostain syystä hyvä. Ne tahtoivat jo aikanaan olla epävarmoja, varsinkin filminsiirtokoneisto takerteli. Niitä ei myyty kovin runsaasti, eivätkä niiden keräilyhinnatkaan ole nykyään kovin korkeita. Ikoflexeja liikkuu tavan mukaan eniten halvoilla Triotar- tai Novar -objektiiveilla varustettuina, kalliimmat Tessar-versiot ovat harvinaisempia. Ikoflexien keräilyhinnat ovat jossain 100 ja 400 euron välillä, objektiivista riippuen.

Voigtländer

Brillant ja Superb
Voigtländer teki ensimmäiset Brillantit pellistä ja seuraavat bakeliitista. Vaikka laitteilla on sama nimi, ovat ne itse asiassa kaksi aivan erilaista kameraa. Ensimmäiset olivat oikeastaan laatikkokameroita, vasta mallista V6-2 alkaen kameran voi tarkentaa tähyslasille. Brillant sai jäljitelmän Neuvostoliitosta Ljubitel-nimisenä ja niitä tuotiin Suomeen runsaasti sodan jälkeen. Brillanteja toimitettiin erilaisilla objektiiveilla ja sulkimilla ainakin yhdeksän eri versiota ja hintahaarukka on leveä: halvimmat maksavat 50 euroa ja kalliit, hienolla Heliar -objektiivilla varustetut jopa 200 euroa. Kallein Voigtländer on omintakeinen Suberb, jota myytiin aikanaan varsin vähän. Sellaisen keräilyhinta vaihtelee 400 ja 700 euron paikkeilla.

Meopta

Flexaret
Toisen maailmansodan jälkeen saatiin laitteita helpoiten idästä. Suomeen tuotiin paljon Tšekkoslovakiassa tehtyjä Flexaret -kameroita. Flexareteja tehtiin kaikkiaan kuutta mallia, joista on vielä pieniä eroja sisältäviä alamalleja. Flexaretit eivät ole kestäneet aikaa samalla tavalla kuin Rolleit ja ne ovat jääneet keräilylaitteiksi. Niitä liikkuu melko paljon ja ovat keräilyhinnoiltaan edullisia, sellaisen saa kokoelmaan jo alle sadalla eurolla.

SEM

Ranskalaisen SEM-tehtaan kaksisilmäisiä tuotiin Suomeen jonkin verran sodan jälkeen. Niitä olivat Semflex Otomatic ja Semflex Standard; vipuviritteinen ja Rolleicord kopio. Molempia tehtiin useita versioita, joita tuotiin muutamia kappaleita. Eniten tehtaan tuotteista Suomessa liikkuu Semflex Studio -malleja, se oli muotokuvaukseen tehty kaksisilmäinen, jonka objektiivien polttoväli oli 150 mm. Epäilen sitä tuodun jonkinlaisen tarjouserän, sillä 1960-luvulla sitä mainostetaan ja P. K. Jaskari testaa sitä Kameralehdessä 1964. Studio-mallin hinta liikkuu 100-200 euron paikkeilla.

Kodak

Kodak valmisti muutaman Suomessa harvinaiseksi jääneen oikean kaksisilmäisen. Yleisiä sen sijaan ovat näppäilykameroina esitellyt, kaksisilmäistä peilikameraa muistuttaneet Duaflexit. Niissä ei ole varsinaista tarkennusta, vaan etäisyys arvioidaan ja etsin on lähinnä kohteen katsomista varten.

Japanilaiset kaksisilmäiset kamerat

Saksalaisten patenttien katsottiin toisen maailmansodan jälkeen rauenneen ja eri puolilla maailmaa alettiin valmistaa tunnettujen saksalaisten kameroiden kopioita tai samantyyppisiä laitteita. Sodan jälkeen Japanin oli pakko kehitellä sotatuotannosta vapautuneelle työvoimalle uutta valmistettavaa ja osa optisista ja hienomekaanisista tehtaista alkoi valmistaa kameroita sekä niiden lisävälineitä. Japanissa alkoi suoranainen kaksisilmäisten kameroiden tulva, niitä valmistivat 1950-luvulla kymmenet tehtaat. Suurin osa näistä valmistajista on poistunut markkinoilta tai ne on liitetty suurempiin tehtaisiin. Japanilaisten vahvin kilpailuetu sodan jälkeen oli hinta, siellä kyettiin valmistamaan kamera kolmasosahinnalla siitä mitä Euroopassa. Siksi japanilaiset kameramerkit löivät itsensä nopeasti läpi kaikkialla maailmassa.

Kaksisilmäiset 6x6 -kamerat avasivat japanilaisille ovet Euroopan ja USA:n markkinoille. Suomeen on tuotu melkein kaikkia japanilaisia kaksisilmäisiä, mutta eniten Yashican, Mamiyan ja Minoltan valmistamia. Suurin osa japanilaisten kameroista oli hieman heikompaa tekoa kuin saksalaiset kilpailijansa. Lisäksi japanilaiset keskittyivät ensin halvemman ja helpomman mallin, Rolleicordin, kopioiden tuotantoon. Vasta 1950-luvun lopulla Japanissa alettiin valmistaa kalliimpia ja monimutkaisempia Rolleiflexia kopioivia kameroita. Kopioinnin lisäksi Japanissa toki tehtiin myös omaa kehitystyötä: kameroihin alkoi ilmestyä valotusmittareita ja lisätoimintoja. Markkinoille tuli myös merkittävä kaksisilmäinen rullafilmikamera Mamiyaflex. Se oli aikanaan, ja myös jäi, ainoaksi kaksisilmäiseksi rullafilmikameraksi, johon saattoi vaihtaa objektiivin. Mamiyaflexin ansiosta Mamiyasta tuli merkittävä ammattilaiskameroiden valmistaja.

Mamiya

Mamiya valmisti sarjan Rollein kopioita, mutta alkoi pian kehitellä omaa tuotantoa. Mamiyaflex on tyypillinen Rollei-kopio, jossa ei ole varsinaisia erikoisuuksia.

Mamiya Professional -sarja

Mamiya kehitti ensimmäisen ja ainoaksi jäävän kaksisilmäisen, jossa saattoi vaihtaa objektiiviparia kesken kuvauksen. Objektiivit ovat samassa levyssä ja ne vaihdetaan kääntämällä valosuoja kiinni kannen sisäpuolella ja irrottamalla objektiiviparia kiinni pitävä rautalanka. Rakenne on niin yksinkertainen että se samalla on varma ja kestävä. Eirin kamerahuollossa ei ole säppiä tarvinnut koskaan uusia, kaikki toimitetut varaosat ovat vielä jäljellä.

Näitä valmistettiin kahta sarjaa, joissa 2-tyyppisissä filminsiirto ei virittänyt suljinta ja 3-tyyppisissä virittää. Malleja tehtiin toistakymmentä, kamera kehittyi ajan mittaan. Kamerassa on paljetarkennus, joten myös lähikuvaus on mahdollista. Ongelmaksi tulee parallaksivirhe, joka kasvaa lähikuvauksen lisäksi myös pidemmillä polttoväleillä. Olen itse kuvannut Mamiya C33:lla ja sen 180 mm:n objektiivilla muotokuvia, joissa tähyslasilla neidon päälaen yläpuolella oli tilaa, mutta negatiivissa se sitten uupui. Parallaksia varten kehitettiin objektiivien välimatkaa korjaava Paramender-lisäväline, mutta sen käyttö oli aika hankalaa.

Mamiyaflex on Rolleita suurempi ja painavampi, 180 tai 250 mm:n objektiivilla se on juhlavan näköinen kapistus. Objektiivivalikoima oli laaja, 55 mm:n laajakulmasta 250 mm:n teleobjektiiviin. Sekä kuvaus- että tarkennusobjektiivi ovat identtisiä, samoja kuvausobjektiiveja. Se nostaa hieman parin hintaa, mutta tarvittaessa linssit voi vaihtaa, jos kuvausobjektiivi vaurioituu. Vaihto-objektiivisen Mamiyan hankki moni ammattikuvaaja, joka ei tarvinnut kasetinvaihtomahdollisuutta. Mamiyan objektiivien laatu oli hyvä, kamera oli halvempi kuin vaihto-objektiiviset kilpailijansa Hasselblad 500C, Rolleiflex SL 66 tai Zenza Bronica S2A. Lisäksi se yksinkertaisempana oli varmatoimisempi ja luotettavampi.

Yashica

Yashicaflex, Yashica A, Yashica B, Yashica C, Yashica D, Yashica-Mat ja Yashica 635
Yashicasta tuli myydyin kaksisilmäinen peilikamera heti tuonnin vapauduttua 1956. Ensimmäisiä malleja, Yashicaflexeja, ei vielä myyty kovin monta. Eniten myytiin Rolleicordin kopioita A, B ja C, joista malli C on yleisin. Niitä näkee vieläkin runsaasti. Laite oli yksinkertainen, sulkimen lyhin aika oli 1/300 ja kuvausobjektiivi kolmilinssinen Yashikor. Parempia malleja olivat Yashicat D ja E, joissa oli enemmän kopiointia Rolleiflexista. Säädöt olivat samalla tavalla rattaissa objektiivien välissä ja objektiivina oli nelilinssinen Yashinon. Tosin osassa oli halvempi Yashikor, mutta viritys suoritettiin vielä nuppia kiertämällä. Viimeisin sarja Yashica-Mat sai jo kampivirityksen ja viimeisissä malleissa oli valotusmittarit. Olen itse myynyt varmaan Suomen toiseksi viimeisen uuden Yashica Mat 124G:n uutena 1986.

Yashica 44
Yashica teki myös muutamia hauskoja 4x4 ruutuja kuvanneita kaksisilmäisiä, joita liikkuu harmaina ja mustina.

Yashica keräily- ja käyttökamerana
Yashica C on niin yleinen, että katsoisin sen kuuluvan Suomessa käytettyjen kameroiden peruskokoelmaan. Muut mallit, jotka ovat uusimpia lukuun ottamatta varsin samanlaisia, voi jättää oman harkinnan ja hyllytilan varaan. Yashicoissa harmina on päällysteaine, se oli tuoreena notkeaa muovia, mutta aika on sen kovettanut. Uusia nahkoja ei enää saa ja vanha aine saattaa mennä palasiksi kun sitä ottaa pois esimerkiksi sulkimen huoltoa varten. Käyttökamerassa ulkonäkö ei ehkä haittaa, mutta keräilykappaleessa kyllä. Käyttökameraksi Yashicat sopivat erinomaisesti, jos haluaa opetella kaksisilmäisellä kuvaamista halvalla mallilla. Ja kyllä Yashica C:n kuvalaatu on aika riittävä, Kameralehti testaili sellaista vuonna 1956 ja totesi kolmilinssisen objektiivin laadun olevan tyydyttävä. Uudemmat, optiikaltaan paremmat Yashica-Mat -mallit ovat paljon harvinaisempia ja kalliimpia. Keräilyhinnaksi voisin ehdottaa C-mallille jotain 50 euron molemmin puolin, mutta Yashinon-objektiiveilla varustetuista joutunee maksamaan 100 euron paikkeilla.

Minoltan kaksisilmäiset rullafilmikamerat

Minoltaflex, Minolta Autocord, Minolta
Minolta valmisti ensimmäisen kaksisilmäisensä jo 1937, mutta Suomeen tuonti alkoi tietysti vasta sodan jälkeen. Erilaisia malleja on kaiken kaikkiaan 24, joista merkittäväksi nousi Minolta Autocord. Se oli vivulla viritettävä ja sai amerikkalaisessa kuluttajalehdessä hyvän sijan kilpaillessaan Rolleiden kanssa. Autocordeja tuotiin 1970-luvulle saakka, vaikka myynti keskittyikin 1960-luvulle. Hieno Autocord on hyvä kuvausväline ja sellaisesta joutuu maksamaan 200-300 euroa. Sen tyyppivikana ja -vaarana on tarkennus, Autocordeissa tarkennus tapahtuu kiertämällä nuppia objektiivin alapuolelta, alun perin nopea ja kätevä tapa. Valitettavasti etäisyydensäädön rasva oli kovettuvaa ainetta ja nuppi usein katkeaa liian voimakkaan väännön takia. Varaosia ei enää saa, eikä osia pysty juottamaankaan, joten tällaisesta Autocordista ei paljoa kannata maksaa.

Japanilaisten kaksisilmäisten keräilystä

Japanilaisia kaksisilmäisiä eivät kerääjät hanki intensiivisesti. Melkoinen osa Rolleicordin kopioista on niin samanlaista tuotantoa, että ne näyttävät valmistetun samassa tehtaassa, vain nimikyltti erottaa. Usein erot ovat pieniä, ruuvi saattaa kuperan sijasta olla tasakantainen, koristerenkaita kaksi yhden asemesta jne. Tuotannon samanlaisuus toisaalta tekee kameroiden hinnoittelun helpoksi, useimmat japanilaiset maksavat jotain 50 ja 100 euron väliltä. Joskus saattaa joku maksaa hieman enemmän harvinaisemmasta, siis sellaisesta jonka valmistajaa ei tunneta Suomessa. Kalliimpia ovat vain luxus-mallit: Minoltan Autocordit ja Mamiyan vaihto-optiikkaiset mallit. Minoltat maksavat jotain 200-300 euroa ja Mamiyat runkomallista ja objektiivista riippuen 200 ja 400 euron välillä. Myös Japanissa tehtiin hauskoja 127-filmiä käyttäviä kaksisilmäisiä baby-malleja, Suomeen tuotiin ainakin Yashican, Minoltan ja Ricohin tuotteita. Niiden keräilyhinnat liikkuvat samoissa lukemissa kuin tavallisten 6x6 perusmallienkin.

Neuvostokamerat - kaksisilmäiset rullafilmikamerat

Komsomolets - Ljubitel
Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa oli kameroista ja valokuvaustarvikkeista tavaton kysyntä. Entinen päätoimittaja Saksa oli raunioina ja sieltä valmistuvat pienet erät vietiin valuutan saamiseksi USA:han. Uudeksi laitetoimittajaksi ryhtyi Neuvostoliitto, jossa oli ollut laaja oma tuotanto ja innokasta valokuvausharrastusta jo ennen sotaa. Neuvostokamerat tosin olivat pääasiassa kopioita, mutta sieltä ainakin sai välineitä.

Neuvostoliitosta tuotiin paljon mm. kaksisilmäistä Ljubitelia, ensimmäiset mallit myytiin nimellä Komsomolets. Kamera oli varsin tarkka kopio Voigtländerin Brillant-kamerasta. Neuvostoversio oli halpa ja moni harrastaja aloitti kuvaamisensa juuri Ljubitelilla. Kameran valmistus jatkui pitkään, viimeisiä huhutaan tuotetun 1998. Ljubitelin keräilyhinta ei ole kovin korkea, hintaa alentavat NL:n romahduksen jälkeen Suomeen siirtyneet Ljubitel-massat, erilaisia neuvostokameroita suorastaan tulvi tänne. Tuotantomäärät ovat valtavat, luettelot mainitsevat lyhyesti: Ljubitel yli miljoona, Ljubitel-2 yli kaksi miljoonaa. Ljubitel maksaa 10 ja 30 euron paikkeilla, mutta varhaisempi, Komsomolets on melkoisesti kalliimpi. Bakeliittikameroiden, ja erityisesti neuvostotuotteiden kohdalla, kannattaa olla tarkka. Bakeliitti murtuu helposti pienestäkin kolauksesta ja kameran seiniin ilmestyy halkeamia.

Kiinalaisia kaksisilmäisiä

Seagull
Kaikkia kaksisilmäisiä ei tehty Euroopassa tai Japanissa, Suomeen tuotiin 1970 ja -80-luvuilla Kiinassa tehtyjä Seagull- kameroita. Niitä myytiin edullisella hinnalla ja laite oli ominaisuuksiltaan yksinkertaistettu Rolleicord. Myynti ei enää oikein sujunut, käytettyjä kaksisilmäisiä liikkui paljon, eivätkä tuontierät olleet kovin suuria. Siksi tällainen kiinalainen on edullinen ja hauska lisäys kokoelmaan. Kiinassa kävijät ovat kertoneet, että siellä myydään keräilijöille kullattuja Seagull - kameroita jalopuukoteloissa....
Kaksisilmäisiä kinofilmikameroita
Kaksisilmäisinä tehtiin myös muita kameroita kuin rullafilmeille kuvaavia, muutama kinofilmiä käyttävä ja onpa esitelty ainakin prototyyppejä kaksisilmäisestä 4x5" Linhof Technikastakin. Suomessa on myyty kaksisilmäisiä kinofilmikameroita, laakafilmikameroita ei ole nähty.

Agfa

Flexilette
Erikoisuus kaksisilmäisten peilikameroiden joukossa on kinofilmille kuvaava Flexilette, jota myytiin myös nimellä Agfa Reflex. Samaa mallia oli myös Agfa Optima Reflex. Molemmat olivat teknisesti monimutkaisia ja jäivät harvinaisiksi, vaikka niitä on Suomessa näkynytkin. Muutama kappale on mennyt kaupaksi tai sitten maahantuojalle on ajan (1950-luku) tavan mukaan toimitettu yksi laatikollinen kameroita mallikappaleiksi. Tällainen harvinainen kaksisilmäinen voisi maksaa vaikka 200 euroa, Suomessa tällaiselle ei ole mitään vakiintunutta hintaa.

Zeiss Ikon

Contaflex
Oma erikoisuutensa on aikanaan ensimmäinen kaksisilmäinen kinofilmikamera Contaflex. Se oli suhteessa kallein koskaan valmistettu sarjatuotantokamera. Contaflex maksoi vuonna 1937 2/50 mm Sonnarilla 14190 mk, kun samassa luettelossa Box Tengor II maksoi 440 mk. Kamerassa oli aikanaan monia teknisiä yksityiskohtia ja -ratkaisuja, joissa se oli ensimmäinen. Siinä oli valotusmittari, metallinen verhosuljin, joka periytyi Contax-kamerasta. Etsin oli kirkas van Albada -mallinen urheiluetsijä, joka näyttää kuvaa kaksi kertaa enemmän kuin negatiiviin tuli. Kuvaaja saattoi katsoa rajauksen ulkopuolella jäävää kohdetta. Kamera oli myös teknisesti monimutkainen ja valitettavasti epävarma. Se jäi erikoisuudeksi, jota ei monta myyty ja siitä on tullut tavoiteltu keräilykamera. Keräilyhinta on korkea, kunnosta riippuen 1000 ja 2000 euron välillä, ja jotkut vaihto-objektiivit ovat samaa hintaluokkaa.

Ossi Asikainen